Elikkäs tässä on uuden pathfinder kampanjamme tuotoksia, päiväkirja on Rimethus nimisen, melko ilkeän oloisen, haltiavelhon raapustama. Teksti on hieman sekavaa mutta sen onkin tarkoituksena olla muistin tukena kun myöhemmin mietin että mitä ihmettä sitä on mahdettukkaan tehdä. So without further ado, delve into the journal of Rimethus on his way to the greatness:
Elokuu 10:
Istuimme kantapaikassamme – Sammuneen soihdun majatalossa joka ei liiemmin ole laadulla pilattu mutta saapahan olla rauhassa.Paikan salamyhkäinen ja utuinen tunnelma on myös miellyttävä varsinkin kun muut asiakkaat vilkuilevat pelokkaina toverini lihansyöjä dinosaurusta. Voisi olla viihdyttävää syöttää sille jokin paikan asiakkaista…
Rauhallisen piipun poltto tuokion katkaisi kaupungin virkailijan saapuminen tavernaan, joka naulasi ilmoitustaululle viestin joka keräsi välittömästi roskasakin huomion ja silmiinpistävästi valtavan, melkein peikkomaisen, miehen ja tämän pienen luikun ystävän huomion. Siirryin itse tarkastelemaan ilmoitusta vaivihkaa ja siinä oli palkkio eräästä Hobgoblinin päästä joka ohjaili ryösteleviä goblineita. Sovimme pikaisesti suorittavamme tehtävän toverieni kanssa sillä tehtävä vaikutti helpolta ja siirryimme tiedustelemaan asiasta lisää palkkasoturien kiltatalolle.
Kiltatalo oli melko pramean oloinen – ilmeisesti kaupungissa riittää vielä töitä aseille… lohdullista… meitä palveli kuitenkin jokin vanha ihminen joka ei tuntunut välittävän läsnäolostamme, surkeaa palvelua – pistänpä merkille että tarkistan itse kunnolla palvelijani myöhemmin…
Saimme tietää pikaisen tiedustelun jälkeen että hirviöt majailevat kahden päivämatkan päässä kukkuloilla, luultavasti joissakin luolissa. Tämän jälkeen kävimme vielä varustautumassa, itse hain asunnoltani vain reppuni ja kävin ostamassa lisää kuivamuonaa kaiken varalle. Eivätpä muutkaan paljoa tainneet hakea – Helga ei suostu lähtemään luultavasti edes minnekään ilman valtavaa miekkaansa joka muistuttaa melkein jonkin sortin lihakirvestä…
Matkamme oli aluksi yllätyksetön mutta saavuimme myöhemmin pahaenteiselle majatalolle joka oli aivan tyhjä, paikan omistaja ja ilmeisesti yksi asiakas oli tapettu – ilmeisesti palkkasoturien toimesta sillä asiakkaan rinnassa oli varsijousen nuoli, goblineiden äly ei riitä sellaisen käyttöön… Yövyimme majatalon turvissa sillä niin pientä rakennusta olisi ollut helppo puolustaa tarpeen tullen.
Elokuu 11:
Heräsin aamulla kajastavaan auringonsäteeseen tuossa kuolleessa majatalossa, onneksi tällaisissa ei tarvitse luultavasti kovin monta yötä viettää – seikkailija velhot ovat tunnetusti hyvin palkattuja…
Tiemme vei kukkuloille ja onneksi arvon Shaliz (druidimme villidinosauruksineen) huomasi yksinkertaisen ansan johon oli viritetty myös varsijousi – selvästi samat palkkasoturit, meillä oli siis kilpailija. Pian pääsimmekin kukkuloille ja epäonneksemme törmäsimme karhuun jota goblinit olivat ilmeisesti aiemmin häirinneet, teurastimme sen vaivattomasti.
Jatkoimme matkaamme eteenpäin ja löysimme vihdoin goblinien surkean kolon – sitä vartioi kolme pientä säälittävää goblinia jotka taioin uneen loitsullani ja tämän jälkeen poistin heidät tieltämme nopeasti…
Syvemmällä luolassa emme kohdanneet suurempaa vastarintaa – susi ja tämän kouluttaja (huomasin että Shaliz ja Helga säälivät sudenpentuja, oletin heitä sotureiksi) sekä hobgoblin ja omituisesti musta hahmo joka katosi kun saavuimme paikalle.
Poistettuamme goblinit päiviltä mukaan lukien näiden johtajan lähdimme takaisin –saaliimme oli säälittävä, surkimuksilla ei ollut kunnon ryöstösaaliita edes. Palkkiotkaan eivät mitään kummoisia olleet, mutta ottipahan Shaliz noitten otusten korvat talteen, saammepahan edes katettua ruokakustannukset.
Yövyimme tällä kertaa metsässä sillä emme kerinneet takaisin majatalolle luolasta tarpeeksi nopeasti.
Tällöin kohtasimme kilpailijamme: valtava idiootti ja tämän säälittävä kumppani jotka yrittivät väijyttää meidät yöllä turhaan. Helga osoittautui arvokkaaksi toveriksi sillä hän silpoi valtavalla miekallaan tuon idiootin kahtia ja tämän surkea kumppani yritti livistää – saimme hänet kiinni eikä hänellä ollut mitään tietoa edes… poistin hänet päiviltä koska en jaksanut kuunnella sitä säälittävää typerystä. Lopun yön saimme nukkua rauhassa.
Elokuu 12:
Matkasimme majatalon ohi ja meidät pysäytti joukko sotilaita – heidän johtajansa, Sir Robert, kysyi meiltä tiesimmekö mitä majatalossa oli tapahtunut ja millä asioilla liikuimme. Kerroin hänelle totuuden ja epäilykseni että eilen tappamamme kaksikko oli aiheuttanut tämän. Hän käski meitä odottamaan töykeästi Palkkasoturien Kiltatalolla kunnes hän luultavasti saapuisi seuraavana iltana… Olin hyvin vastahakoinen tähän mutta meillä ei ollut muuta mahdollisuutta…
Matkasimme nopeasti takaisin kaupunkiin ja kirosin painavaa reppuani – meidän on ehdottomasti hankittava jonkinlaiset vankkurit… Vartijat pysäyttivät meidät ja kyselivät miksi olimme näin myöhään liikkeellä, vetosimme sateeseen ja pääsimme sisälle maksettuamme porttimaksun.
Elokuu 13:
Ah, on paljon järkevämpää viettää yönsä omassa asunnossaan kuin meluisassa metsässä – minun täytyy keksiä sellaisia tilanteita varten kyllä jokin uusi loitsu. Menin tapaamaan Shalizzia ja Helgaa Sammuneen Soihdun majataloon jonka jälkeen päätimme mennä kiltatalolle. Paikasta ei löydy muuten edes kunnon viiniä, vetistä moskaa johon en koske.
Saavuimme kiltatalolle aamupäivällä ja saimme vaivaiset 13 kultakolikkoa vaivannäöstämme, tämän jälkeen kerroimme tuolle väliin pitämättömän oloiselle että Sir Robert odotti meitä ja meille pitäisi olla jonkinlainen huone. Tämän jälkeen odotusteni mukaisesti meidät periaatteessa vangittiin – mukavaan huoneeseen, mutta vangittiin kuitenkin… Minun on pakko keksiä loitsu tällaisen varalle, en enää koskaan jää vangiksi… en koskaan… Sir Robertin nimi sai muuten kummasti vauhtia vanhukseen, taidammepa olla tekemisissä jonkun korkea-arvoisen kanssa.
Lopulta useiden tuntien jälkeen Sir Robert saapui ja totesi meidän olevan syyttömiä, mutta hänellä oli meille uusi tehtävä… pian paljastui että hän oli luihu juonittelija sillä ennen kuin hän lupautuisi antamaan meille tehtävän meidän tuli kirjoittaa eräs asiakirja joka toimi ’’vakuutuksena’’ – meidät todettaisiin siinä maanpettureiksi… me kirjoitimme asiakirjat toivoen että tässä olisi tiemme kohti rikkauksia, sillä eihän voittoa tule ilman riskiä… Shaliz ja Helga päättivät yöpyä ilmaiseksi tarjotussa kiltatalossa mutta minähän en siihen vankilaan jäänyt joten suuntasin takaisin asuntooni… Matkalla asunnolleni minua varjostivat taskuvarkaat jotka varmaan olisivat yrittäneet kimppuun tilaisuuden tullen, mutta taioin heidät helposti untenmaille, typerät tomppelit…
Elokuu 14:
Tapasimme jälleen Sammuneen Soihdun matajatalossa ja pääsinpä toteamaan että sieltä saa tosiaan aina vain vesitettyä kurjaa viiniä – minun tulee etsiä parempi paikka tulevaisuudessa, kenties sellainen jossa on omat nurkkaukset. Noh hetkisen odottelun jälkeen Helga saapui ensin ja Shaliz myöhemmin, luultavasti jonkinlaisen primitiivisen meditaationsa jälkeen…
Suuntasimme tiemme kohti palatsia – emme kuitenkaan itse kuninkaan luo vaan hieman sivummalle, ritarien luo jossa meidän oli tarkoitus kohdata Robert. Salamyhkäisten kuiskutusten ja hiljaisten ohjeiden avulla meidät ohjattiin oikeaan rakennukseen ja pian olimmekin melkoisessa sokkelossa jota koristivat punaiset matot – luultavasti symboloimassa ritarien vuodattamaa verta (vai heidän omaansa, hah!) sekä vanhoja panssareita menneiltä vuosilta, surkeita arvottomia reliikkejä mielestäni.
Lopulta pääsimme huoneeseen jossa Sir Robert odotti meitä suuren lihaskimpun kanssa joka seisoi perempänä, luultavasti tämän aivoton henkivartija… No pian Robert kertoi meille tehtävästä – meidän tulisi poistattaa Trinaksen herttuakunnan nykyinen hallitsija, sillä tämä ei ole halunnut maksaa valtakunnalle enää veroja… Hah, mikähän lienee heidän oikea syynsä, tuskinpa he poistattaisivat häntä salaa meidän kaltaisillamme, tai sitten ihmisten valtakunta on läpimätä… Taistelimme pitkään palkkiosta ja hän lupasi säälittävät 20 000 kultarahaa yhteensä teon jälkeen (surkea palkka tämäntasoisesta työstä) ja 500 kultarahaa etukäteen varusteisiin vaikka tuo 20 000 olisi kaivattu jo varusteisiin… Sir Robert saa tuta kyllä tämän petoksen joskus vielä… hän myös uhkasi meitä allekirjoittamallamme asiakirjalla… sentään saamme tehtävämme ajaksi vale-aatelisen arvon, saamme myös palkaksi oman pienen läänin – kuitenkin jokin hedelmätön maapläntti täynnä idiootteja…
