sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Rimethuksen päiväkirja, osa 2

Elokuu 14 (jatkoa):

Yksipuolisen neuvottelun jälkeen toverini paloivat halusta päästä tapaamaan herttua ja minuakin kyllä kiinnosti minkälainen henkilö siellä oikein hallitsi jos hänet haluttiin saada näin paljon pois päiviltä. Noh ehdotin ensin että lähtisimme huomenna, mutta toverini vaativat että lähdemme samana päivänä. Päätimmekin mennä hankkimaan vetojuhdan ja erilaisten raha-asioiden pakottamien asioiden takia päädyimme muuliin ja yksinkertaisiin kaksipyöräisiin kärryihin. Toverini nimesivät muulin Täpläksi… samapa se minulle mikä tuon haisevan elikon nimi oli.

Tämän jälkeen lähdin tutkimaan itse paikallisia taikajuomakauppoja ja silmiini osui ’’Ikuisen Nuoruuden’’ putiikki… ehkäpä olisi pitänyt mennä muualle… paikalla oli myymässä yli-innokas maahinen joka yritti myydä kaikenmaailman ryppyvoiteita ym. mutta tivaamalla sain vihdoin ja viimein normaaleja parannusjuomia – hän yritti myydä niistäkin pinkkejä versioita! Sekopäisiä nuo maahiset…

Vihdoin ja viimein ostoskierroksemme jälkeen tapasimme kaupunginporteilla ja päätimme suunnata matkamme kohti Trinaksen herttuakuntaa aurinkoinen sää mukanamme.

Matka sujui rauhaisasti ja leiriydyimme, lupauduin ensimmäiseksi vartijaksi koska en ollut joutunut tällä kertaa kuluttamaan loitsujani – ja tarkkojen silmieni ansiosta huomasin goblin rakit! Ne yrittivät yön turvin luultavasti tulla syömään meidät mutta nopea toimintani auttoi tovereitani ja murskasimme ne helposti, yksinkertaiset pedot eivät mahtaneet meille mitään.

Elokuu 15:

Matkasimme jälleen tuon tyhjän autioituneen majatalon ohi – kukaan ei ollut vielä perustanut uutta tai valloittanut vanhaa, saapahan nähdä koska sekin kuhisee hirviöitä koska tämän maan vartijat tuskin mitään huomaavat… loppu päivän matka sujui ongelmitta aurinkoisen sään jatkuessa.

Elokuu 16:

Saavuimme Trinaksen herttuakuntaan viimein – maa on ilmiselvästi rutiköyhä ja loppuun imetty, pellot ovat surkeita, ihmiset nälkiintyneitä ja sotilaspartiot matkaavat ympäriinsä yrittäen puristaa viimeisiäkin mehuja talonpojista. Päätimme yöpyä heikkolaatuisen näköisessä majatalossa jonka ruoka oli surkeaa kuten olettaa saattoi. Jonkun pitäisi ehdottomasti nostaa tämän maan laatua! Sain sentään itse nukkua kunnon huoneessa, toverini nukkuivat huoneissa joissa oli rikkinäinen katto… kuulemma nauttivat ulkoilmasta, villit…

Elokuu 17:

Heräsimme aikaisin aamulla kun alakerrassa oli puhjennut tappelu ja huomasimme että talonpojat tappelivat sotilaita vastaan – talonpojat teurastettiin melko nopeasti ja meiltä kysyttiin kuuluimmeko kapinoitsijoihin – pah! Vältimme tappelua mutta olisimme kyenneet teurastamaan nuo typerät idiootit helposti… jatkoimme siis matkaamme kohti itse Trinaksen kaupunkia kohti aurinkoisen sään jatkuessa – saavatpahan nämä surkimukset nauttia edes hyvästä ilmasta

Löysimme tiemme helposti kaupunkiin jonka ulkomuureilla ei näkynyt edes sotilaita ja muurit olivat rappioituneet…säälittävää! Itse kaupunki oli yhtä suurta slummia ja surkean näköiset ihmiset maleksivat ympäriinsä telttameren keskellä. Onneksi kaupunginkeskustassa oli toinen pienempi sisämuuri jonka sisällä olevassa kartanossa herttua itse asui. Suuntasimmekin askeleemme sinne aikeenamme tavata itse herttua mahdollisimman nopeasti.

Sisämuurin portilla vartijat pysäyttivät meidät ja huomasin muurin harjalla muutaman sotilaan osoittavan meitä valmiilla varsijousilla… ystävällinen vastaanotto… kerroimme olevamme seikkailijoita jotka haluaisivat auttaa herttuaa pienen kapinallisongelmansa kanssa ja hetken suostuttelun jälkeen pääsimme sisään, Shalizin velociraptor dinosaurus mukaan lukien, hah! Tiemme vei todella komeaan kartanoon jos vertasi ulkopuolella olevaa kaupunkia, punaiset matot koristivat käytäviä muiden koriste-esineiden ohella, eipä herttuamme turhan vaatimaton ole.

Lopulta kuljettuamme erilaisten käytävien ja huoneiden läpi pääsimme herttuan luokse joka oli kenties joskus ollut voimakaskin mies mutta nyt hän oli vanhuuden rapistama, esittäydyimme ja hän sai jonkinlaisen mielenterveys kohtauksen kun puhuimme kapinasta – onneksi tuo idiootti rauhoittui lopulta ja lupauduimme päästävämme kapinan johtajat päiviltä – olimmehan herttuan hyviä kannattajia… herttua myös hulluudenpuuskassaan päätti hirtättää 30 kapinan jäsentä, saimmepahan oivan tilaisuuden löytää mahdollisia kapinallisia!

Päädyimme isolle aukiolle katsomaan hirttäjäisiä (alkeellinen kuolemantuomio, varsin tehoton) ja huomasimmekin hetken päästä kuuden hengen ryhmän joka supisi  varsin epäilyttävästi. Lähdimmekin varjostamaan heitä ja kun kaksi heistä erosi muusta ryhmästä tiesin tilaisuutemme tulleen.
Shaliz lähti viemään muulia talleille, jonka jälkeen minä sekä Helga lähdimme noiden kahden epäonnisen kapinallisen perään. Hyökkäsimme yllätyksen turvin heidän kimppuunsa ja Helga teurasti heistä toisen melko makaaberisti mutta toisen saimme hengissä. Tein tuon surkean ihmisen kanssa sopimuksen että hän kertoisi meille tietonsa ja minä maksaisin hänelle muutaman kullan joka oli valtava raha tällaisessa kaupungissa – ahneus tekikin tehtävänsä varsin mainiosti ja sain hyvän kontaktin. Hetken juteltuamme miekkosen kanssa saimme tietää missä kapinallisten aselähetys oli ja odotimme hetken Shalizzia kunnes lähdimme tarkistamaan pitivätkö tiedot paikkansa, muuten saisimme hauskaa ajanviettoa tuon kurjan valehtelijan teurastamisen muodossa…

Lähdimme kohti hylättyä varastorakennusta joka oli torin laitamilla. Ihmiset parveilivat torilla epäluuloisen oloisesti peläten herttuan seuraava oikkua, mutta synkillä kujilla torin vieressä ei ollut ihmisiä – pelkäsivät kai että heitä luultaisiin heti hämäräperäisiksi kapinallisiksi… Löysimme pian kohteemme emmekä nähneet ikkunoita mistä olisimme päässeet sisään – pikaisen tutkimisen jälkeen Helga päätti murskata oven miekallaan säpäleiksi, mitäpä sitä turhia siis odottelemaan. Sisällä oli kuusi vartijan oloista miestä – sekä suuri määrä laatikoita joiden raoista pilkisti miekkoja, tikareita ym. aseita – olimme osuneet selvästi oikeaan. Loitsin itse välittömästi osan vartijoista uneen jotta tehtävämme olisi helpompi, Shaliz liskoineen ryntäsi vihollisten kimppuun Helgan myötä. Taistelun yltyessä Helga rupesi yhtäkkiä karjumaan mielipuolisesti ja näytti siltä kuin hän olisi seonnut lopullisesti – hänen silmänsä olivat täynnä raivoa ja tämä hyökkäsi lähimmän vihollisen kimppuun, sivaltaen tämän brutaalisti kahtia jolloin tämän yläruumis lensi päin seinää suuren verivanan saattelemana, sangen brutaalia mutta kieltämättä tehokasta.

Taistelu näytti siis helpolta mutta yhtäkkiä varaston yläosassa aukesi ovi josta ryntäsi kolme miestä varsijousien kera sekä heidän jonkinlainen johtajansa joka oli vanhempi, kokeneemman, oloinen mies. Kun saimme alakerrassa hereillä olleet viholliset kukistettua muu joukkiomme lähti ryntäämään toiselle kerrokselle kun minä jäin hieman viimeistelemään nukkuvia vartijoita – mutta nuo kirotut varsijousi miehet ottivat minut kohteekseen (1HP)! Sain muutaman nuolen itseeni ja suojauduin tasanteen alle ja join nopeasti maahiselta ostamani taikajuomat… mitä surkeata litkua ne olivatkaan, sulkivat juuri ja juuri haavani! En sinne kyllä toista kertaa mene, eipä taida olla maahisten taikavoimiin luottamista! Onneksi pian nuolisade lakkasi kun Helga ja Zard (Shalizin velociraptor dinosaurus) olivat päässeet varsijousimiesten kimppuun – livahdin välittömästi poistamaan päiviltä nukkuvat vartijat jonka jälkeen suuntasin itsekin tieni toiselle kerrokselle.

Pian voitimme nuo säälittävät vartijoiden rippeet ja heidän johtajansa pakeni edeltä ilmeisesti huoneeseensa, samalla Helgan raivo näytti laantuvan ja nyt tämä näytti melko väsyneeltä, toivottavasti hänen voimat riittäisivät vielä hetken aikaa, Shaliz ja tämän lisko näyttivät myös taistelun kuluttamilta enkä itsekkään enää omannut kovin monta loitsua… Suuntasimme kuitenkin heidän johtajansa huoneeseen muistaakseni Shaliz etunenässä jolloin heidän johtajansa virittämä valtava varsijousi ansa laukesi ja Shaliz sai ikävän nuolen osuman – muut ryntäsivätkin välittömästi hänen kimppuunsa eikä hän pärjännyt ylivoimalle enää yksin surkean säilänsä kanssa. Voitto oli meidän ja olimme kukistaneet kapinallisjoukkion ja olimme löytäneet etsimämme aselähetyksen! Annoin Shalizzille viimeisen parannusjuomani koska kuulemma hänellä itsellään ei ollut enää voimia ainoaankaan parannusloitsuun… Lähdimme välittömästi kohti herttuan kartanoa, koska emme halunneet joutua myöhempien kapinallisten väijyttämiksi…

Pääsimme onneksi herttuan kartanolle ilman suurempia kohtauksia (vaikka tuskinpa muutama kapinallissaasta mitään meille olisi voinut) ja meidät johdatettiin hänen luokseen ja hän melkein makasi jälleen valtaistuimellaan idioottimaisen näköisenä, melkein nukkuen. Hän kuitenkin ilahtui uutisista ja lupasi pitää meille huomenna juhlapäivällisen arvollemme sopivasti. Tämän jälkeen pyysimme jospa häneltä löytyisi jonkinlaista pappia tai apteekkaria joka voisi katsoa haavojamme ja hän kummasti tulistui tästä yhtäkkiä, hänellä taitaa olla jotain pappeja vastaan… Hän kuitenkin suostui lähettämään meidän luokseen jonkun parantajistaan ja lähdimme pikaisesti herttuan antamiin huoneisiimme ja pian parantaja saapuikin.

Huoneet olivat varsin hyvin varustetut hyllyineen, pöytälipastoineen ja mukavine sänkyineen ja saimme nukkua rauhallisesti – tosin minua vaivasi jälleen tunne olimmeko vanginnet itsemme…

torstai 9. joulukuuta 2010

Rimethuksen päiväkirja, osa 1

Elikkäs tässä on uuden pathfinder kampanjamme tuotoksia, päiväkirja on Rimethus nimisen, melko ilkeän oloisen, haltiavelhon raapustama. Teksti on hieman sekavaa mutta sen onkin tarkoituksena olla muistin tukena kun myöhemmin mietin että mitä ihmettä sitä on mahdettukkaan tehdä. So without further ado, delve into the journal of Rimethus on his way to the greatness:

Elokuu 10:

Istuimme kantapaikassamme – Sammuneen soihdun majatalossa joka ei liiemmin ole laadulla pilattu mutta saapahan olla rauhassa.Paikan salamyhkäinen ja utuinen tunnelma on myös miellyttävä varsinkin kun muut asiakkaat vilkuilevat pelokkaina toverini lihansyöjä dinosaurusta. Voisi olla viihdyttävää syöttää sille jokin paikan asiakkaista…                      

Rauhallisen piipun poltto tuokion katkaisi kaupungin virkailijan saapuminen tavernaan, joka naulasi ilmoitustaululle viestin joka keräsi välittömästi roskasakin huomion ja silmiinpistävästi valtavan, melkein peikkomaisen, miehen ja tämän pienen luikun ystävän huomion. Siirryin itse tarkastelemaan ilmoitusta vaivihkaa ja siinä oli palkkio eräästä Hobgoblinin päästä joka ohjaili ryösteleviä goblineita. Sovimme pikaisesti suorittavamme tehtävän toverieni kanssa sillä tehtävä vaikutti helpolta ja siirryimme tiedustelemaan asiasta lisää palkkasoturien kiltatalolle.

Kiltatalo oli melko pramean oloinen – ilmeisesti kaupungissa riittää vielä töitä aseille… lohdullista… meitä palveli kuitenkin jokin vanha ihminen joka ei tuntunut välittävän läsnäolostamme, surkeaa palvelua – pistänpä merkille että tarkistan itse kunnolla palvelijani myöhemmin…

Saimme tietää pikaisen tiedustelun jälkeen että hirviöt majailevat kahden päivämatkan päässä kukkuloilla, luultavasti joissakin luolissa. Tämän jälkeen kävimme vielä varustautumassa, itse hain asunnoltani vain reppuni ja kävin ostamassa lisää kuivamuonaa kaiken varalle. Eivätpä muutkaan paljoa tainneet hakea – Helga ei suostu lähtemään luultavasti edes minnekään ilman valtavaa miekkaansa joka muistuttaa melkein jonkin sortin lihakirvestä…

Matkamme oli aluksi yllätyksetön mutta saavuimme myöhemmin pahaenteiselle majatalolle joka oli aivan tyhjä, paikan omistaja ja ilmeisesti yksi asiakas oli tapettu – ilmeisesti palkkasoturien toimesta sillä asiakkaan rinnassa oli varsijousen nuoli, goblineiden äly ei riitä sellaisen käyttöön… Yövyimme majatalon turvissa sillä niin pientä rakennusta olisi ollut helppo puolustaa tarpeen tullen.

Elokuu 11:

Heräsin aamulla kajastavaan auringonsäteeseen tuossa kuolleessa majatalossa, onneksi tällaisissa ei tarvitse luultavasti kovin monta yötä viettää – seikkailija velhot ovat tunnetusti hyvin palkattuja…

Tiemme vei kukkuloille ja onneksi arvon Shaliz (druidimme villidinosauruksineen) huomasi yksinkertaisen ansan johon oli viritetty myös varsijousi – selvästi samat palkkasoturit, meillä oli siis kilpailija. Pian pääsimmekin kukkuloille ja epäonneksemme törmäsimme karhuun jota goblinit olivat ilmeisesti aiemmin häirinneet, teurastimme sen vaivattomasti.

Jatkoimme matkaamme eteenpäin ja löysimme vihdoin goblinien surkean kolon – sitä vartioi kolme pientä säälittävää goblinia jotka taioin uneen loitsullani ja tämän jälkeen poistin heidät tieltämme nopeasti…
Syvemmällä luolassa emme kohdanneet suurempaa vastarintaa – susi ja tämän kouluttaja (huomasin että Shaliz ja Helga säälivät sudenpentuja, oletin heitä sotureiksi) sekä hobgoblin ja omituisesti musta hahmo joka katosi kun saavuimme paikalle.

Poistettuamme goblinit päiviltä mukaan lukien näiden johtajan lähdimme takaisin –saaliimme oli säälittävä, surkimuksilla ei ollut kunnon ryöstösaaliita edes. Palkkiotkaan eivät mitään kummoisia olleet, mutta ottipahan Shaliz noitten otusten korvat talteen, saammepahan edes katettua ruokakustannukset.

Yövyimme tällä kertaa metsässä sillä emme kerinneet takaisin majatalolle luolasta tarpeeksi nopeasti.
 Tällöin kohtasimme kilpailijamme: valtava idiootti ja tämän säälittävä kumppani jotka yrittivät väijyttää meidät yöllä turhaan. Helga osoittautui arvokkaaksi toveriksi sillä hän silpoi valtavalla miekallaan tuon idiootin kahtia ja tämän surkea kumppani yritti livistää – saimme hänet kiinni eikä hänellä ollut mitään tietoa edes… poistin hänet päiviltä koska en jaksanut kuunnella sitä säälittävää typerystä. Lopun yön saimme nukkua rauhassa.

Elokuu 12:

Matkasimme majatalon ohi ja meidät pysäytti joukko sotilaita – heidän johtajansa, Sir Robert, kysyi meiltä tiesimmekö mitä majatalossa oli tapahtunut ja millä asioilla liikuimme. Kerroin hänelle totuuden ja epäilykseni että eilen tappamamme kaksikko oli aiheuttanut tämän. Hän käski meitä odottamaan töykeästi Palkkasoturien Kiltatalolla kunnes hän luultavasti saapuisi seuraavana iltana… Olin hyvin vastahakoinen tähän mutta meillä ei ollut muuta mahdollisuutta…

Matkasimme nopeasti takaisin kaupunkiin ja kirosin painavaa reppuani – meidän on ehdottomasti hankittava jonkinlaiset vankkurit… Vartijat pysäyttivät meidät ja kyselivät miksi olimme näin myöhään liikkeellä, vetosimme sateeseen ja pääsimme sisälle maksettuamme porttimaksun.


Elokuu 13:

Ah, on paljon järkevämpää viettää yönsä omassa asunnossaan kuin meluisassa metsässä – minun täytyy keksiä sellaisia tilanteita varten kyllä jokin uusi loitsu. Menin tapaamaan Shalizzia ja Helgaa Sammuneen Soihdun majataloon jonka jälkeen päätimme mennä kiltatalolle. Paikasta ei löydy muuten edes kunnon viiniä, vetistä moskaa johon en koske.

Saavuimme kiltatalolle aamupäivällä ja saimme vaivaiset 13 kultakolikkoa vaivannäöstämme, tämän jälkeen kerroimme tuolle väliin pitämättömän oloiselle että Sir Robert odotti meitä ja meille pitäisi olla jonkinlainen huone. Tämän jälkeen odotusteni mukaisesti meidät periaatteessa vangittiin – mukavaan huoneeseen, mutta vangittiin kuitenkin… Minun on pakko keksiä loitsu tällaisen varalle, en enää koskaan jää vangiksi… en koskaan… Sir Robertin nimi sai muuten kummasti vauhtia vanhukseen, taidammepa olla tekemisissä jonkun korkea-arvoisen kanssa.

Lopulta useiden tuntien jälkeen Sir Robert saapui ja totesi meidän olevan syyttömiä, mutta hänellä oli meille uusi tehtävä… pian paljastui että hän oli luihu juonittelija sillä ennen kuin hän lupautuisi antamaan meille tehtävän meidän tuli kirjoittaa eräs asiakirja joka toimi ’’vakuutuksena’’ – meidät todettaisiin siinä maanpettureiksi… me kirjoitimme asiakirjat toivoen että tässä olisi tiemme kohti rikkauksia, sillä eihän voittoa tule ilman riskiä… Shaliz ja Helga päättivät yöpyä ilmaiseksi tarjotussa kiltatalossa mutta minähän en siihen vankilaan jäänyt joten suuntasin takaisin asuntooni… Matkalla asunnolleni minua varjostivat taskuvarkaat jotka varmaan olisivat yrittäneet kimppuun tilaisuuden tullen, mutta taioin heidät helposti untenmaille, typerät tomppelit…


Elokuu 14:

Tapasimme jälleen Sammuneen Soihdun matajatalossa ja pääsinpä toteamaan että sieltä saa tosiaan aina vain vesitettyä kurjaa viiniä – minun tulee etsiä parempi paikka tulevaisuudessa, kenties sellainen jossa on omat nurkkaukset. Noh hetkisen odottelun jälkeen Helga saapui ensin ja Shaliz myöhemmin, luultavasti jonkinlaisen primitiivisen meditaationsa jälkeen…

Suuntasimme tiemme kohti palatsia – emme kuitenkaan itse kuninkaan luo vaan hieman sivummalle, ritarien luo jossa meidän oli tarkoitus kohdata Robert. Salamyhkäisten kuiskutusten ja hiljaisten ohjeiden avulla meidät ohjattiin oikeaan rakennukseen ja pian olimmekin melkoisessa sokkelossa jota koristivat punaiset matot – luultavasti symboloimassa ritarien vuodattamaa verta (vai heidän omaansa, hah!) sekä vanhoja panssareita menneiltä vuosilta, surkeita arvottomia reliikkejä mielestäni.

Lopulta pääsimme huoneeseen jossa Sir Robert odotti meitä suuren lihaskimpun kanssa joka seisoi perempänä, luultavasti tämän aivoton henkivartija… No pian Robert kertoi meille tehtävästä – meidän tulisi poistattaa Trinaksen herttuakunnan nykyinen hallitsija, sillä tämä ei ole halunnut maksaa valtakunnalle enää veroja… Hah, mikähän lienee heidän oikea syynsä, tuskinpa he poistattaisivat häntä salaa meidän kaltaisillamme, tai sitten ihmisten valtakunta on läpimätä… Taistelimme pitkään palkkiosta ja hän lupasi säälittävät 20 000 kultarahaa yhteensä teon jälkeen (surkea palkka tämäntasoisesta työstä) ja 500 kultarahaa etukäteen varusteisiin vaikka tuo 20 000 olisi kaivattu jo varusteisiin… Sir Robert saa tuta kyllä tämän petoksen joskus vielä… hän myös uhkasi meitä allekirjoittamallamme asiakirjalla… sentään saamme tehtävämme ajaksi vale-aatelisen arvon, saamme myös palkaksi oman pienen läänin – kuitenkin jokin hedelmätön maapläntti täynnä idiootteja…